Lauantaikässäkerho | Saturday Handcraft Club
28.10.2026
In English below.
Lauantaikässäkerhon seuraava tapaaminen järjestetään 31.10. Citykäytävän Robert’s Coffeessa (Aleksanterinkatu 21). Tapaaminen alkaa klo 17.
Voit tulla Lauantaikässään tekemään omaa käsityötäsi tai myös ilman käsityötä vaihtamaan kuulumisia ja ajatuksia muiden osallistujien kanssa. Mukaan ovat tervetulleita sekä Hyvien Marttojen / Alumnimarttojen jäsenet että ei-jäsenet.

Tapahtuma on maksuton, mutta mahdolliset ostokset kahvilassa ovat omakustanteisia.
Lauantaikässässä ei ole ennakkoilmoittautumista, vaan paikalle voi tulla ja sieltä voi lähteä omien aikataulujen mukaisesti. Tapahtumavastaava odottelee osallistujia noin puoli tuntia. Jos tiedät tulevasi myöhemmin kuin puoli kuudelta, on siis hyvä ilmoittaa asiasta esimerkiksi HyMin sähköpostiin, jotta hän tietää olla poistumatta, mikäli muita osallistujia ei tule.
Lauantaikässä kokoontuu loppuvuonna 2026 pääasiassa kahdesti kuussa. Alustava tapaamisaikataulu on kunkin kuukauden toinen ja viimeinen lauantai. Muutokset tähän aikatauluun ovat kuitenkin mahdollisia, ja kustakin tapaamisesta tiedotetaan erikseen HyMin kotisivujen Kerhot-osiossa ja WhatsApp-yhteisömme Alumnimartat-ryhmässä.
Mikäli sinulla tulee jotain kysyttävää Lauantaikässään liittyen, laita viestiä osoitteeseen hyvat.martat(at)gmail.com.
Tulevat tapaamiset:
31.10.
7.11.
28.11.
12.12.
***
The Saturday Handcraft Club's next meeting will take place in Robert’s Coffee of Citykäytävä (Aleksanterinkatu 21) on October 31 from 5 pm onwards.
You can come to Saturday Handcraft Club to do your own crafting project or also without any project to chat and hang around with other participants. Both members of Hyvät Martat / Alumnimartat and non-members are welcome.
The event is free of charge, however, HyM will not sponsor any purchases in the café.
There is no sign in for the Club, you can come to the event and leave following your own timetables. The person organising the event will be waiting for the participants for about half an hour. If you know you'll be arriving later than half past five, please let us know for example by email, so that she won’t leave the café in case any other participants haven't shown up.
The Saturday Handcraft Club will be meeting by default on the second and the last Saturday of each month. The initial schedule may be subject to changes and each meeting will be announced on HyM’s website, Clubs page, and in our WhatsApp community, Alumnimartat group, beforehand.
If you have any questions about the Saturday Handcraft Club, please contact hyvat.martat(at)gmail.com.
Planned meetings:
Oct 31
Nov 7
Nov 28
Dec 12
.png)
